Tänään oli kaikkien aikojen paras päivä! Ei, en voittanut lotossa, vaikka sitäkin pelattiin viime viikolla kovin, vaan tänään tuli fysiikan tentin tulokset, jotka kertoivat minun päässeen siitä läpi! En koskaan ole joutunut jännittämään menikö joku tentti läpi, mutta tämä kurssi on sellainen, että viime vuonna 2 pääsi läpi, edellisvuonna ei kukaan, joten jännitystä oli ilmassa. Mutta sitten opettaja laittoi tulokset ja sain 3,5! Aivan mahtavaa! Nyt enää viikon päästä maanantaina yksi kemian tentti ja sitten on kaikki tehty tältä lukukaudelta. Tulokset oli oikein hyviä. Mutta muutama ihmetyksenaihe on täältä taas löytynyt. Ensinnäkin, se vihreä kirjanen, indeks, täytyi itse täyttää, siis kirjottaa sinne kaikki kurssit, opettajat, ECTS-pisteet ja sitten mennä sen kirjasen kanssa jokaisen opettajan tykö ja opettaja antoi sinne numerot. Sen lisäksi mukana kulkee joku erillinen paperi "achievment card" tai vastaava, jossa on samat asiat ja jonne opettaja myös merkkaa numerot. Ajatelkaa sellaisiakin opettajia, joilla on 300 oppilasta/kurssi ja ne jokainen käy hänen tykönä, millainen ylimääräinen työmäärä se on! Seuraava kummallisuus oli, että arvosana annetaan myös kesken olevista kursseista. Vaan kaikkein erikoisin juttu on, että tenttikaudella oleviin lopputentteihin pitää pukeutua kauniisti eli mekko tai puku päälle! Meille ei kukaan kertonut, olin toki huhuja kuullut, mutta en yhtään muistanut koko juttua, niin kun maanantaina mentiin fyssaa tenttimään, puolalaiset olivat niin kauniina, me ihan normaalit vaatteet päällä. Ja jos et ole pukeutunut riittävän hyvin, sulta voidaan evätä tenttioikeus. Viime vuonna anatomian lopputentiin pari tyttöä tästä englanninkielisestä ryhmästä oli mennyt piikkikorot jalassa ja minihame päällä, ja nyt oli kuitenkin kyseessä osaksi myös käytännön kokeesta ;) Hassu maa, hassut tavat..
Meille tuli lopultakin kevät. Tänään oli 11 lämmintä, aurinko paistoi ja tuli ihan kuuma ulkona! Lunta on vielä rippeet, mutta eiköhän ne sula muutamassa päivässä pois. En tiedä millainen shokki on tulla ensi viikolla Suomeen. Toivon niin kovasti, että siellä ei olisi ihan hirveät paukkupakkaset! Se meidän brasilialainen luokkakaveri on menossa lomalle Norjaan, joten hälle voi olla suuri järkytys myös :) Toki siellä ei ole niin kylmä ja lumista kun Suomessa, mutta kuitenkin enemmän talvea kuin täällä. Kutsuin hänet myös Suomeen joku talvi joulupukkia tervehtimään Rovaniemen Joulumaahan, mikä muuten on minusta kyllä Suomen paras turistikohde! Joka kerta Rovaniemellä täytyy käydä sitä tunnelmaa haistelemassa. Tällä reissulla ei vaan taida olla aikaa..
Meillä tosiaan vaihtuu nyt lukukausi ja yksi norjalaisista lopettaa silloin. Pari pinnistelee ainakin kesään asti ja todennäköisesti lopettaa sitten. He saavat jokaisesti yliopistolukukaudesta yhden pisteen pääsykokeita varten, joten heidän on sitten paremmat mahdollisuudet päästä Osloon, norjalainen yliopistohaku on kyllä todella kummallinen..
Ja huomasihan jokainen iltapäivälehdestä tämän linkin Jotain suloista Minusta aivan upean ihania kuvia! Tuolla olisi varmaan upea käydä. Eilen löysin sattumalta myös yhden sivuston, joka tarjoaa eläinlääkäreille ja -opiskelijoille hyväntekeväisyyskohteita maailmalla ja siellä oli kyllä niin hienon oloisia paikkoja, että varmasti sitten kolmannen vuoden jälkeen, kun saadaan jo koskea eläviin eläimiin, tulee käytyä jollain sellaisella reissulla. Nyt pitää vielä vain haaveilla niistä..
Mutta 20 aminohappoa eivät valitettavasti mene itsestään pääkoppaan, joten nyt on jatkettava pinnistelyä. Oikein mukavaa kevään odotusta ja nähdään ensi viikolla!
Tosielämää eläinlääkiksestä Puolasta ja vähän muutakin.. Hirnuvahammas.fi, josta löytyy lisätietoja minusta
keskiviikko 30. tammikuuta 2013
lauantai 19. tammikuuta 2013
Pikainen päivitys
Ajattelin, että aloitetaan tällä viikolla arvoituksella. Ohessa on kaksi
kuvaa, toinen kertoo "miesten vessa" ja toinen "naisten vessa". Vaan
kumpi on kumpi? Mulle ei ainakaan ollut ihan selvää aluksi..

Ihan ensiksi tulevasta Suomen reissusta. Pahoittelen, että kaikki halukkaat eivät mahtuneet mukaan! Ja aikatauluja pyrin ilmoittelemaan heti alkuviikolla, sitä mukaan kun ihmiset vastaavat sähköposteihinsa.. Ja jos joku on laittanut sähköpostia tässä syksyn/talven mittaan, etkä ole saanut vastausta, niin laita ihmeessä uudestaan, sillä posteja tulee niin paljon, että joku joskus jää vastaamatta, jos samantien ei vastaa.. Tarkoituksella en jätä vastaamatta!!
Olen ollut hieman huolissani, kun kevät ei taida tullakaan. Koko viikon on ollut pakkasta ja lumikin on vielä maassa! Tänään jopa näin hiihtelijöitä tuolla Oder-joen rannalla. Varmaan hyvä hiihtää siellä 5 cm lumessa :) Jospa sitten, kun tulen Suomesta takaisin tänne, kevät alkaa tulla!
Hirveästi ei ole kerennyt tapahtua mitään, kun kaikki aika menee vaan kokeisiin lukiessa. Ensi viikolla olisi neljät kokeet ja yksi pieni kysely tiedossa. Stressiä meinaa tehdä erityisesti biofysiikan kanssa. Viimekin vuonna oli ollut kolme uusintaa ja sitten proffa oli armosta laskenut läpi.. Varmaan erittäin älykäs setä, mutta kaikkien aikojen surkein opettaja. Vaan sellaisiahan ne monesti yliopistojen opettajat on. Mutta jos ihme kävisi, ja pääsisin siitä läpi ensimmäisellä yrityksellä, olisin maailman onnellisin ihminen!
Sitten sellainen hassu ihmetys taas tästä systeemistä. Syksyllä kun koulu alkoi, meillä oli se juhlallinen tilaisuus, jonka lopputulemana saatiin sellaiset pienet vihreät kirjaset, eli opintosuorituskirjaset. Nyt sitten selvisi, että täytyy ihan itse käydä jokaisen opettajan tykönä hankkimassa heiltä ne arvosanat sinne. Ei siis niin, että ne naputettaisiin tietokoneelle tai edes tehtäisiin joten järkevästi, vaan jokainen käy ajallansa opettajien luona. Erittäin kummallista! Ja sitten myös tenttikauden tentteihin pitää pukeutua virallisesti, ei olisi suotavaa mennä normaaleissa vaatteissa.. Kaikenlaisia pieniä omituisuuksia!
Vaan nyt solubiologia ja histologia kutsuvat! Niin ja vastaus arvoitukseen:

![]() |
Naisten vessa |
![]() |
Kaunis auringonnousu täältä penthousesta kuvattuna! |
![]() | ||
Miesten vessa (millä logiikalla?!) |
tiistai 15. tammikuuta 2013
TÄYNNÄ!! Huom! Roi, Sodankylä, Oulu, Ranua, Tornio
Nyt olisi yllämainittujen paikkakuntien ja niiden lähistöjen aika varata raspaukset! Olen Suomessa 5.-16.2 ja sinne välille mahdutetaan niin paljon asiakkaita kuin vain mahdollista! Nopeat syövät hitaat!
Huom! Hinnat entisellään, maksu käteisellä tai yritysasiakkaille laskulla!

perjantai 11. tammikuuta 2013
Uusi vuosi, vanhat kujeet
Olipas järkytys käydä siellä Suomessa, kun oli niin valtavan kylmä! Ensimmäisenä päivänä -28'c, siinä meinasi hieman varpaat ja sormet jäätyä pihatossa hampaita raspatessa.. Mutta onneksi omistajat kiikuttivat kuumaa vettä, jotta sain uittaa sormia siellä lämpimäksi. Ja siitähän se sitten vähän kerrassaan lämpeni sääkin. Toki laitoin tilaukseen tälläiset lämmitettävät turvakengät Sievin jalkineelta Sievi Alaska Thermo seuraavaa Suomen reissua varten. Mun isällä on ollut nuo jo pari vuotta eikä se muita suostu enää käyttämään.
Oli myös mukava nähdä omia hevosia, ne on kyllä niin mukavia. Harmi kun aina on vaan niin vähän aikaa niiden kanssa olla ja touhuta, kun aikataulun kanssa mennään. Mun shettiksen tallilla on ilmeisesti hieman vahva heinä, koska sen häntä oli yksi kova kakkakökkänä ja takajalat ja takamus oli myös ihan sonnassa. Muuten ei tullut puhdasta kun pesemällä, mutta eihän sitä pyllystä märkää ponia sitten voinut pakkaseen laittaa. Mietin hetken, että mitäs nyt ja sitten keksin, että minä voin föönätä sen kuivaksi! Vaan onko kukaan koskaan kokeillut föönätä talvikarvassa olevaa shettistä kuivaksi?? On melko pitkä projekti! Häntä kuivui ihan hyvin, mutta turkissa meni aikaa. Ja kyllähän ne siellä tallilla katsoivat suu auki, että mitä ihmettä tuo tekee, kun ponin pyllyn takana istuu ja föönillä puhaltaa! Vaan on se upealuontoinen pikkutamma, hieman se aluksi kuumaa ilmaa ihmetteli, mutta hyvin pian rupesi lepuuttamaan takastaan. Jos joku lukijoista kaipaa hyvää shettistamma ylläpitoon, niin siitä voisi saada loppukoulun ajaksi, ainakin jos sen maha ei rupea tuolla nykyisessä paikassa rauhoittumaan. 7v, 3.30 vauhtia hölköttää raveissa, viime kesän shettis sm-kisoissa esteissä ekan kierroksen jälkeen toisena, mutta toisella kiekalla tuli väsy ja yksi este tippui, koulussakin puolen välin paremmalla puolen ja näyttelyissä kakkoskone.
Lento Suomeen ei mennyt ihan putkeen, täällä Wroclawissa lähtöselvitysvirkailija teki virheen, eikä selvittänyt laukkua suoraan Joensuuhun, vaikka kaikki oli samalla lipulla, ei kuulemma voinut.. No koska lento Varsovaan oli tunnin myöhässä, Finnair lähti Varsovasta ilman minua. Vaan LOT sitten osti minulle uudet lennot heidän koneeseen. Mutta Joensuun lento oli lähtenyt Helsingistä, kun sinne pääsin, niin sitten piti lentää Kuopioon.. Ihmeelllistä kyllä, pois lähtiessä laukun pystyi selvittämään Joensuusta Wroclawiin.. Takaisin lensin Finnairilla, mutta oli kyllä viimeinen kerta. LOT tarjoaa Varsovan ja Helsingin välillä patongon, suklaapatukan, kahvia/teetä, mehuja, limppareita ja viiniä. Ja Finnair; kahvia, teetä ja appelsiinimehua. Konekin on LOTilla parempi. Jopa Wroclawin ja Varsovan välisellä 35min lennolla saa suolakekseja/suklaapatukan ja virvoitusjuomia, vaikka niitä ei oikeen edes ennätä sillä välin nauttia.. Mutta ehkä kaikkein hauskin tapahtuma oli täällä Wroclawin turvatarkastuksessa lähtiessä, kun mulla oli vaihtoraspienteriä ja otsalamput matkassa käsitavaroissa. Ensin näki ne mun raspinterät, niitä tutkailivat ja selitin, että olen hevoshammaslääkäri, ne on raspinteriä. Se oli ok. No sitten ne villasukkien sisässä olevat otsalamput. Niitä ne pyöritteli kädessään ja ihmettelivät kaikkia johtoja niissä. Kerroin niiden olevan otsalamppuja. Mutta sitten, "Miksi ne on näin likaisia ja verisiä?!" Koska ne on ollut hevosen suussa, idiootit!! :) Vaan lopulta pääsin läpi kaikkine tavaroineni.. Varsovassa levitin kaikki ne hyvin näkyville turvatarkastuksessa..
Mutta olipa ihana tulla tänne takaisin, kun ei lumesta ja talvesta tietoakaan. Tänään hieman ripsi lunta ja asteen on pakkasella ja näyttää muutamalle päivälle pakkasta, joten liukasta riittää. Uimahallissa on huomannut, että kaikki on tehneet uuden vuoden lupauksen aloittaa kuntoilun, kun se ei ole ikinä ollut niin täynnä kuin tällä viikolla. Saa nähdä kuinka kauan villitys kestää..
Ensi viikolla alkaisi tenttikausi sitten, kolme tenttiä joka viikko seuraavan kolmen viikon ajan. Ensi viikolla myös sitten infoan seuraavan Suomen reissun aikatauluista, joka kohdistuu Pohjois-Suomeen ja on hyvin suurella todennäköisyydellä viimeinen reissu Suomessa ennen kesää. Pahoittelen tästä, mutta keväällä ei ole mitään vapaita tiedossa. Ensi viikkoon!

tiistai 18. joulukuuta 2012
Jouluntoivotuksia
Lupaamani matkakertomus viivästyi muutaman päivän muuttokiireiden ja kemian kokeisiin lukemisen takia. Sunnuntai iltana muutettiin kattohuoneistoon, sillä torstai-perjantai yönä naapurihuoneen tytöt toi pojan mukanaan kotiin ja no, jääköön jokaisen oman mielikuvituksen varaan, mitä kaksi tyttöä ja poika voi tehdä.. Mutta nyt tosiaan asutaan penthousessa, tykkään kovasti. Toki näkymän olisin toivonut olemaan kaupunkiin päin, mutta menettelee tämä puutarhanäkymäkin. Ainut ongelma on tuo suunnattoman hidas hissi, sitä saa odottaa ikuisuuden ja kun täältä lähtee laskeutumaan alas, niin yleensä aina pysähdytään pariin kerrokseen ottamaan muita kyytiin. Ja keittiö on tosi pieni, tai oikeammin siellä on liian vähän kaappeja eli kun neljä tyttöä yrittää mahduttaa omat kipponsa pariin kaappiin, niin eihän siitä tule mitään. Vaan eiköhän tämä tästä!
Viikonlopun matkakohteena oli Krakova. Sinne on täältä Wroclawista matkaa n. 300km. Menin bussilla, kun hintaa tuli menopaluulle 17,5€, ei siis kannattanut autoa käynnistellä. Krakova on Puolan entinen pääkaupunki, asukkaita vajaa 800 000. Kaupunkihan on ikivanha, sen keskusta on peräisin 1400 luvulta ja se oli kyllä tosi kaunis. Vanhat muurit ympäröi sitä osittain vieläkin.
Perjantai iltapäivän ja illan kohteena oli kaupungin nähtävyydet, mutta koska pimeys laskeutuu jo 16 jälkeen, paljon jäi näkemättäkin.Täytyy keväällä käydä uudemman kerran, kun puissa on lehdet ja kukat kukkivat. Nyt halusin pääasiassa nähdä Krakovan joulutorin, joka oli ihan kiva, mutta pieni pettymys kuitenkin. Ensi jouluna sitten se Dresdenin joulutori.
Lauantaina kohteena oli yleissivistävä Auschwitzin keskitysleiri Krakovasta 60 km päässä. Auschwitzhän oli natsien suurin keskitysleiri, tai oikeastaan se koostui kolmesta lähekkäin olevasta leiristä, joista yksi oli ns. tappoleiri, toinen työleiri ja kolmatta natsit eivät kerenneet saada valmiiksi. Natsit tappoivat tuolla 1,5 miljoonaa ihmistä 5 vuoden aikana eli 300 000 ihmistä vuodessa, päivälle siitä tulisi noin 800 ihmistä. Minä ainakaan en ollut ennen tajunnut miten suuressa mittakaavassa tuo ihmisten tappaminen tapahtui natsien toimesta. Esimerkkinä vaikka vielä, että ensimmäinen kaasukammio "veti" kerralla "vain" 800 ihmistä ja niiden ruumiiden polttamiseen meni jopa kolme päivää, joten lopulta natseilla oli käytössä kaasukammioita, jotka veti jopa 2000 ihmistä kerralla. Se varsinainen tappoleiri oli pinta-alaltaan muistaakseni 140ha.
Mutta monesta paikasta luin, että monet ihmiset järkyttyy todella pahasti tuolla ja eivät halua jatkaa ensimmäisen leirin jälkeen sinne varsinaiseen tuhoamisleiriin, mutta minä en kokenut mitään sellaisia suuria järkytyksen tunteita, tottakai kamalaa ja sitä voi vaan miettiä mitä sellasta ihmisten päässä liikkuu, jotka tekee toisille tuollaista. Vaan ehdottomasta jokaisen, joka täällä suunnalla liikkuu, pitäisi käydä tuolla, jotta tuollaisia ei pääse koskaan tapahtumaan uudestaan!
Eli maailmassa on paljon pahuutta, koetaan omalta osalta estää sen leviäminen ja historian toistuminen.
Mutta sitten mukavampiin aiheisiin. Täällä tuli taas syksy, lumet suli pois, vettä sataa ja ulkona on reilut 5 astetta lämmintä. Ja koska puolalaisilla on hassu tapa kaakeloita ulkorappuset, voitte kuvitella miten liukkaat ne on aamuisin.. Kokeet on nyt ohi ja jatkuvat sitten joulun jälkeen. Tänään puhuttiin puolalaisesta joulun vietosta ja pakko sanoa, että olen iloinen, ettei tarvitse viettää joulua täällä! Heillä on jouluaterialla 12 erilaista ruokaa (koska 12 apostolia), mutta nämä kaikki on kasvisruokia ja korkeintaan kalaa on niiden lisäksi tarjolla, perinteen mukaan ei kuulu syödä lihaa jouluna. He käyttävät pipareiden tekemiseen hunajaa, eivät he olleet kuulleetkaan siirapeista! Minun täytyy tuoda siirappipurkki Suomesta, jotta saan tehdä taikinaa.. Ja pipareiden täytyy antaa "tekeytyä" vähintään kolme viikkoa ennen syömistä täällä. Joululaulut kuulostivat suomalaiseen korvaan kovin kummallisille. Joulukoristeet kuuluu laittaa katolisen perinteen mukaisesti vasta aattona tai aaton aattona ja toisena päivänä tammikuuta jo ottaa ne pois. Joulukuuset, siis oikeat, joita täällä on myynnissä, on tosi rumia, toki nättejäkin on joukossa, mutta valtaosa on melko karmeita.. Mutta kaipa ne tuoksuu samalle kun ne kauniitkin.
Suomeen lentäminen lähestyy ja nuo siellä olevat pakkaslukemat pelottavat kovasti. Voi olla, että katselen Helsinki-Vantaalta jonkun äkkilähdön lämpimään ;) Ehkä ei kuitenkaan.. Vaan nyt toivotan kaikille

Pakkasaamuinen kuva entisen huoneen ikkunasta |
![]() |
Krakovan vanhan kaupungin muuri |
![]() |
Pienoimalli vanhasta kaupungista, huomaa yhtäläisyys pienoismallin ja kuvan välillä |
![]() |
Krakovan keskutorin Rynekin kuulu Verkahalli |
![]() |
Heppakyydillä pääsee nähtävyyksiä katselemaan, jos haluaa |
![]() |
Ehkä maailman rumiten koristeltu joulukuusi! |
![]() |
I don't ;) |
![]() |
Iltarusko Krakovan yllä |
![]() |
Paksut seinät Krakovan kuninkaanlinnassa |
![]() |
Oikein sievä joulunäre |
![]() |
Tyhjiä katuja |
![]() | ||
Enää se hirveä kuusi ei näytä ihan niin kamalalle! |
Lauantaina kohteena oli yleissivistävä Auschwitzin keskitysleiri Krakovasta 60 km päässä. Auschwitzhän oli natsien suurin keskitysleiri, tai oikeastaan se koostui kolmesta lähekkäin olevasta leiristä, joista yksi oli ns. tappoleiri, toinen työleiri ja kolmatta natsit eivät kerenneet saada valmiiksi. Natsit tappoivat tuolla 1,5 miljoonaa ihmistä 5 vuoden aikana eli 300 000 ihmistä vuodessa, päivälle siitä tulisi noin 800 ihmistä. Minä ainakaan en ollut ennen tajunnut miten suuressa mittakaavassa tuo ihmisten tappaminen tapahtui natsien toimesta. Esimerkkinä vaikka vielä, että ensimmäinen kaasukammio "veti" kerralla "vain" 800 ihmistä ja niiden ruumiiden polttamiseen meni jopa kolme päivää, joten lopulta natseilla oli käytössä kaasukammioita, jotka veti jopa 2000 ihmistä kerralla. Se varsinainen tappoleiri oli pinta-alaltaan muistaakseni 140ha.
Mutta monesta paikasta luin, että monet ihmiset järkyttyy todella pahasti tuolla ja eivät halua jatkaa ensimmäisen leirin jälkeen sinne varsinaiseen tuhoamisleiriin, mutta minä en kokenut mitään sellaisia suuria järkytyksen tunteita, tottakai kamalaa ja sitä voi vaan miettiä mitä sellasta ihmisten päässä liikkuu, jotka tekee toisille tuollaista. Vaan ehdottomasta jokaisen, joka täällä suunnalla liikkuu, pitäisi käydä tuolla, jotta tuollaisia ei pääse koskaan tapahtumaan uudestaan!
![]() |
"Työ tekee vapaaksi" |
![]() |
Lapset ja raskaana olevat naiset olivat hyödyttömiä natseille, koska he eivät voineet tehdä töitä, joten heidät tapettiin välittömästi leirille saapumisen jälkeen |
![]() |
Zyklon-B myrkkykapseleita |
![]() |
Zyklon-B purnukoita |
![]() |
Vangeilta kerättyjä kenkiä, jotka lähettiin natsisaksaan uusiokäyttöön |
![]() |
Silmälaseja vangeilta |
![]() |
Halt! Tai kuolet |
![]() |
Tuo päädyssä olevan seinän edessä natsit ampuivat vankeja. Huomaa vasemman puoleisen rakennukset peitetyt ikkunat, jotta muut vangit eivät näkisi mitä tapahtuu |
![]() |
Joukkohirsipuu |
![]() |
Krematorio |
![]() |
Auscwitz-Birkenaun tuhoamisleiriä |
![]() |
Birkenau |
![]() |
Tälläisillä karjavaunuilla vangit tuotiin jopa 10:n päivän matkan takaa. Koska vaunuissa ei ollut ikkunoita tai ilmareikiä, monet kuolivat jo matkalla. |
![]() |
Birkenau |
![]() |
Toisten vankien piti kerätä poltettujen ruumiiden tuhkat ja kipata ne mm. tuonne takana näkyvään lammikkoon. Ja sitten heidätkin tapettiin, sillä he tiesivät liikaa |
![]() |
Naisten leirin "asuintalo", maapohja, vuotava katto, hyytävän kylmä ja kostea |
![]() | ||
Nämä vessarakennukset rakennettiin vuosi-pari leirin perustamisen jälkeen. Vankien piti sitten tyhjentää käsin nuo käymälät. Ja niitä sai käyttää pienen hetken aamulla ja illalla. |
Eli maailmassa on paljon pahuutta, koetaan omalta osalta estää sen leviäminen ja historian toistuminen.
Mutta sitten mukavampiin aiheisiin. Täällä tuli taas syksy, lumet suli pois, vettä sataa ja ulkona on reilut 5 astetta lämmintä. Ja koska puolalaisilla on hassu tapa kaakeloita ulkorappuset, voitte kuvitella miten liukkaat ne on aamuisin.. Kokeet on nyt ohi ja jatkuvat sitten joulun jälkeen. Tänään puhuttiin puolalaisesta joulun vietosta ja pakko sanoa, että olen iloinen, ettei tarvitse viettää joulua täällä! Heillä on jouluaterialla 12 erilaista ruokaa (koska 12 apostolia), mutta nämä kaikki on kasvisruokia ja korkeintaan kalaa on niiden lisäksi tarjolla, perinteen mukaan ei kuulu syödä lihaa jouluna. He käyttävät pipareiden tekemiseen hunajaa, eivät he olleet kuulleetkaan siirapeista! Minun täytyy tuoda siirappipurkki Suomesta, jotta saan tehdä taikinaa.. Ja pipareiden täytyy antaa "tekeytyä" vähintään kolme viikkoa ennen syömistä täällä. Joululaulut kuulostivat suomalaiseen korvaan kovin kummallisille. Joulukoristeet kuuluu laittaa katolisen perinteen mukaisesti vasta aattona tai aaton aattona ja toisena päivänä tammikuuta jo ottaa ne pois. Joulukuuset, siis oikeat, joita täällä on myynnissä, on tosi rumia, toki nättejäkin on joukossa, mutta valtaosa on melko karmeita.. Mutta kaipa ne tuoksuu samalle kun ne kauniitkin.
Suomeen lentäminen lähestyy ja nuo siellä olevat pakkaslukemat pelottavat kovasti. Voi olla, että katselen Helsinki-Vantaalta jonkun äkkilähdön lämpimään ;) Ehkä ei kuitenkaan.. Vaan nyt toivotan kaikille
Wesołych Świąt Bożego Narodzenia
i Szczęśliwego Nowego Roku!!
Hyvää Joulua ja onnellista uutta vuotta 2013!!
lauantai 8. joulukuuta 2012
Talvi!!
Meillekin tuli talvi! Ja nuo torstaiset lumet on vieläkin maassa, sillä viimekin yönä oli 16 pakkasta! Eli ihan kunnon joulusää. Alkuviikolle itse asiassa näyttää lumisadetta lisää ja pikkupakkasta koko viikoksi, joten ei nämä taida sulaa pois. Nyt sitten parisen kuukautta pitäisi talvea viettää, eiköhän maaliskuussa lumet ole jo poissa.
Viikko oli ihan hyvä ja Linnan juhlatkin katsoin netin välityksellä. Eräs norjalainen luokkakaveri katsoi ne mun kanssa ja hän oli kovin yllättynyt, kuinka juhlalliset juhlat ne oli. Ja presidentti asuu kuulemma hienossa linnassa ja hänen vaimo oli aivan tosi nuori! Ja Halosen kun näki telkkarista, niin heti sanoi, että tuon tätin olen nähnyt ennenkin. Sitten puhuttiin lukion päättäjäisistä, Norjassa on sellaiset jenkkityyliset "Ball" tanssijaiset lukion viimeisellä luokalla. Näytin hälle Youtubesta videoita meidän penkkareista, mutta sitten kun päästiin Wanhojen tansseihin, niin hän oli muuttamassa Suomeen! Kuulemma niin hienolle näytti, kauniit mekot tytöillä ja vanhoja, oikeita tansseja. En olisi ikinä uskonut, että joku meidän Wanhojen tansseja kadehtii. Ja kuulemma suomen kieli kuulostaa norjalaisen korvaan saamen kielelle :o
Tällä viikolla sain tehtyä anatomiasta selän ja rungon lihakset, viitossuora jatkui. Tällä kertaa en ollut ainut, joka sai viitosen, pari muutakin sai. Tulevalla viikolla olisi vuorossa nivelet ja nivelsiteet ja sitten joulun jälkeen etu- ja takajalka. Kesälukukaudella ruvetaan lopultakin aukaisemaan kalloa ja vatsaonteloa ja tutkimaan mitä niistä löytyy. Ennen joulua olisi yhteensä neljät kokeet, meillähän ei pääty lukukausi jouluun, joten sitten se lukukauden loppumisen aiheuttama koeruuhka on odotettavissa tammikuun lopulla..
Vaikka joulu lähestyy, niin joulumieli meni aika maahan, sillä minun perheessä sattui pari päivää sitten kuolemantapaus, joka sitten vaikuttaa myös joulun viettoon ja joululoman töihin. Mutta yritän tehdä sen minkä pystyn.
Mutta jos unohdetaan tuollaiset surulliset asiat ja pohditaan lähestyvää joulua, niin valtaosa lahjoista on jo ostettu, pari vielä uupuu. Toki lahjoja en osta muillekin kun sisareni lapsille, aikuiset ei niitä niin tarvitse. Rupesin juuri miettimään, että pitäisiköhän minun muistaa teitä rakkaita asiakkaitakin, mutta ehkäpä sitten kun valmistun, niin sen jälkeen muistan teitäkin jouluisin! Jos en muista muistaa, niin te voitte näyttää tämän viestin minulle ;)
Ensi viikonloppuna käyn pienellä lomareissulla, laittelen siitä sitten kuvia ja tarinaa. Mun piti mennä Saksassa käymään, Dresdenissä, mutta kun yhtään hotellia ei löytynyt alle 130€ yö, mikä on tosi kova hinta saksalaisissa hotelleissa, niin päädyin kotimaan matkailuun.. Ensi vuonna täytyy varata ajoissa huone joulukuuksi. Nyt lukemaan niveliä ja flunssaa parantelemaan..
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
TÄYNNÄ!! Huom! Ylivieska, Sievi, Oulainen, Vieremä
Nyt olisi aika varata hampaiden raspaus joululomalle ja paikkakuntina on Ylivieska, Sievi, Oulainen ja Vieremä sekä niiden lähiympäristöt. Raspaukset alkavat torstaina 27.12 ja päättyvät 4.1.2013.
Varaukset otetaan vastaan saapumisjärjestyksessä periaatteella "nopeat syövät hitaat". Maksutapana käteinen, yritysasiakkaille myös laskutusmahdollisuus, Huom! Ei pankkikorttimahdollisuutta!
Vaikka yleinen ALV nousee prosentilla, hinnat pysyvät vielä tämän loman ajan entisellään, mutta nousevat sitten seuraavalle Suomen keikalle yleisen ALV:n korotuksen takia.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)