tiistai 17. joulukuuta 2013

Hyvää joulua!

Niin se vaan joulu uhkaavasti lähenee. Onneksi säätiedotus näyttää aika paljon armollisemmalle tänä vuonna kuin edellisenä. Sillon taisi olla pakkasta reilu 25'c ja oli hieman viileä ulkona hevosia raspailla.. Toki ei tuo räntäsadekaan kauhean houkutteleva ole!

Ihan ensin mun parturi-kampaaja-asiakkaille vinkkiä tuon alla olevan kuvan muodossa. Toivottavasti siitä saa jotain selvää, kun en hirveästi ennättänyt zoomailla tädin vahtivien silmien alla.. Mutta useimmiten tuo lasten parturi on täynnä ja lapset tuntuvat viihtyvän, kun saavat istua autossa ja niissä on tabletit, joita ne saa räplätä leikkauksen ajan. Voisi olla ihan kiva joukosta erottumiskeino tuollainen koti-Suomessakin?

Sitten hieman jouluisia kuvia. Käytiin viime viikolla Dresdenin joulumarkkinoilla Saksassa ja olihan siellä aika hienoa. Tuntui tuo meidän oma joulumarkkina aika pliisulle Dresdenin jälkeen.. Eli jos teillä on mahdollista joku joulukuu mennä Saksaan joulumarkkinoille, niin suosittelen. Tunnelma oli uskomaton. Dresdenissäkin oli varmaan 10 eri markkinaa, isompia ja vähän pienempiä. Mutta sellainen erikoinen juttu oli, että ihmiset tuli enemmänkin syömään ja juomaan Glühweinia eikä niinkään ostoksille. Siis ruoka-ja juomakojuille sai jonottaa vaikka niitä oli varmasti valtaosa. Ja niiden hinnat oli järjelliset, mikä on siis tosi suuri ero Suomeen verrattuna, koska Suomessa jokainen erikoistapahtuma laittaa normaalihinnat tuplaten, ei siinä kamalasti innosta syödä tai juoda. Join myös ihan oikeaa suomalaista glögiä suomea puhuvan naisen tarjoilemana! Siellä oli koju, jossa oli Suomen lippu ja mainostettiin suomalaista glögiä, niin pitihän se käydä testaamassa. Eka täti ei kyllä ymmärtänyt, kun pyysin "kaksi glögiä", mutta toinen sitten auttoi. En ollut ennen glögiä maistanutkaan, piti Saksaan asti mennä maistelemaan :)

Kauppakeskusta Puolasta

Ei kovin jouluinen maisema 12.12.2013 Wroclaw-Dresden väliltä

Käytiin heppajelulla

Mikä tässä kuvassa on väärin?

Kauppakeskusta Wroclawissa

579. Dresdner Striezelmarkt
Näihin kuviin on mukava toivottaa kaikille oikein mukavaa joulun odotusta!

Wesołych Świąt i Szczęśliwego nowego roku 2014!!!

lauantai 7. joulukuuta 2013

TÄYNNÄ!! Joululomalla Itä-Suomessa, varauksia otetaan vastaan

Ensin pahoittelen, etten eilen laittanut infoa niinkuin lupasin, mutta meillä riehui pienoinen myrsky, joka tappoi ainakin 5 ihmistä, niin se hieman sotki kuvioita. Toivottavasti teillä oli silti mukava itsenäisyyspäivä!

Mutta asiaan.

Joululomalla olen Itä-Suomessa; Lappeenrannan seutuvilla, Parikkalassa, Savonlinnassa, Varkaudessa, Kuopiossa, Joensuussa. Seuraavan kerran olen Itä-Suomessa sitten kesälomalla vasta. Pohjois-Suomi on vuorossa seuraavalla reissulla helmikuussa.

Nyt voi laittaa varauksia tulemaan tuonne joululomalle. "First come, first served"-periaatteella mennään eli nopeimmat syövät hitaat. Päiviä ei varmasti ole riittävästi kaikille halukkaille, mutta yritän mahduttaa niin paljon kuin vain jaksan.

Hinnat entisellään; 75€/70€/65€. Maksu käteisellä tai vanhoille (yritysasiakkaille) myös laskutusmahdollisuus, mutta ei siis korttimaksumahdollisuutta.