sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kevätkuvia

Voikukkia 3 viikkoa sitten 

Hevoset nauttisivat


Jos olisin rikas, ostaisin tämän opiskelija-asunnoksi





Kaunein talo täällä

Toinen kiva talo myytävänä, tosin ei oikein näy kuvassa..






Tästä tulisi varmasti kiva, kun kunnostaisi sieväksi

Paha karma

Ei olisi pitänyt hehkuttaa niitä upeita kesäsäitä, koska ilmeisesti karma tai joku suuttui siitä, koska sitten alkoi satamaan vettä ja sitä on samantien tullut viikon putkeen.. Pellot lainehtivat vettä ja koska asuntolasta katkaistiin lämmöt kuukausi sitten, niin voitte kuvitella miten kylmän kostea tälläinen kivitalo on. Piti kaivaa fleecekerrasto esiin ja öisin saa kaivautua parin peiton alle. Mutta onneksi tänään jo vähän aurinko paisteli. Ja heti kun pilvet väistyvät, lämpö kiipeää 20 paremmalle puolen, joten ehkäpä tämä kolossi vielä joskus kuivuu ja lämpiää!

Alkavalla viikolla täällä Puolan opiskelijakaupungeissa vietetään Juwenaliaa. Ensimmäiset Juwenalia karnevaalit pidettiin 1400-luvulla Krakovassa, mutta nykymuodossaan sitten vasta 1950-luvulta lähtien. Mulle ei ihan vielä ole selvinnyt täydellisesti mitkä nämä bileet on, mutta joka tapauksessa ke-pe kaupungit on täynnä opiskelijabileitä. Kaikki alkaa kulkueella, johon opiskelijat pukeutuu erinäköisiin vermeisiin ja se kulkee yliopistolta kaupungin keskusaukiolle, jossa kaupunginisät luovuttaa opiskelijoille symbolisesti kaupungin avaimet ja opiskelijat johtaa ja valtaa kaupungin noiden kolmen päivän ajaksi. Kuulemma luennot yms on myös peruttu, jotta saadaan juhlia rauhassa. Toivottavasti keli suosii!

Tällä viikolla oli pari päivää koulua ja päästiin katsomaan koiran sisään, aiheena sydän ja suuret verisuonet. Mulle oli tosi suuri yllätys, miten valtavan suuria sydämeen suoraan liittyvät valtimot ja aorta ovat. Koirat oli ehken suomenpystykorvan kokoisia, niin sydän oli ison miehen nyrkin kokoinen ja verisuonet sormen paksuisia. Sitä vaan miettii, miten valtava noiden suonien halkaisijan täytyy olla vaikkapa hevosella tai lehmällä. Ja sitten jos jossain niissä on häikkää, niin aika äkkiä se heijastuu kaikkeen muuhunkin. Mielenkiintoista, paljon mielenkiintoisempaa kuin lihasten tuijottelu!

Koska vappuna kuuluu syödä munkkeja, mutta puolalaiset munkit eivät ole suomalaisen suun makuisia, lähdettiin pistäytymään Saksan puolella Dresdenissä vappumunkeilla. Matkaa oli 250km suuntaansa ja koko matkan oli hyvä moottoritie, niin matka sujui joutuisasti. Oltiin toki yötä, kun meillähän juhlitaan 3.5. perustuslakia (Euroopan ensimmäinen ja maailman toinen USA:n jälkeen), niin loppuviikko oli vapaata. Saksalaiset varmaan ajattelivat meidän olevan nälkäkuoleman partaalla, sillä syötiin siellä niin paljon ja ostettiin vielä kotiin tuomiseksikin saksalaisia herkkuja. Mutta olihan siellä kallista, kun on nyt tottunut puolalaiseen hintatasoon. Täällähän saa ravintolassa pääruoan 20zl eli 5€:lla, niin tuntui aika pahalle maksaa jostain schnitzelistä 15€. Ja kun ennen Saksa on tuntunut halvalle, kun Suomesta käsin on siellä käynyt. Eli mitenkähän kallista Suomessa oikein on.. Mutta mukavaa oli, kun ymmärsi mitä ihmiset puhuivat, voi katsoa tv:tä, puhua ihmisille, kurjaa oli tulla tänne takaisin, kun täällä on niin ummikko. Käytiin myös eräässä saksalaisessa hevostarvikeliikkeessä, kun meitä oli kolme hevosihmistä reissussa. Oli todella, todella iso kauppa ja jotain pientä tarttui mukaan omille hevosille. Ensi viikonloppuna alkaa laukkakisakausi täällä Wroclawissa, ja jos keli olisi suotuisa ja ei olisi muita kiireitä, voisi vaikka käydä haistelemassa hevosia.

Laitan teille vielä hieman keväisiä/kesäisiä kuvia täältä, osa on otettu jo jokunen aika sitten ja osa on ihan tämänpäiväisiä. On niin kaunista, kun luonto vihertää ja heinä tuoksuu!

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kevättä rinnassa

Sain jo hieman moitteita, kun en ole pitkään aikaan käynyt kirjoittamassa kuulumisia, pahoitteluni siitä! Koulu on stressannut kovasti, viime viikolla oli biokemian koe enzymologiasta ja tänään oli anatomian tentti päästä. Ja hieman kiukutti tänään, koska se päätentti on ihan naurettavan helppo, useamman viikon opiskelut ihan melkeinpä turhaan.. Nyt voi pari päivää huokaista, ennen kuin pitää ruveta valmistautumaan seuraaviin kokeisiin.

Anatomiasta ja päästä täytyy kertoa erikoinen tapahtuma täältä. Meidän ryhmällä oli käytössä 2 koiraa ja niiltä katkaistiin päät irti ja niiden kanssa touhuttiin viimeiset pari kuukautta. Meidän koiria ei oltu käsitelty formaliinilla eli ne eivät haisseet pahalle myrkylle vaan hieman mädänneelle pelkän alkoholikäsittelyn takia. Pääsiäisen jälkeen me ei enää löydetty meidän päitä kylmiöstä ja kyseltiin henkilökunnalta, onko joku heittänyt ne pois, kun niissä oli jo aika paljon hometta, mutta kukaan ei tunnustanut. Niin täällä kuulemma on ihan melko yleistä, että joku varastaa noita pieniä ruumiinosia, kuten päitä ja jalkoja! Siis jos ne ei haise pahasti formaliinille, niin eikun vaan kassiin. Jopa toinen meidän proffista tunnusti, että hän on varastanut pään, kun opiskeli! Mutta ei mulle kyllä tulisi mieleen varastaa päätä tai mitään muutakaan tuolta. Puolalaiset on ihmeellisiä..

Tänään tapahtui myös jotain ihmeellistä, joka on pakko jakaa teidän kanssa. Tulin kotiin koulusta ja aukasin oman huoneen oven ja rupesin kirkumaan ja paiskasin oven takaisin kiinni. Juoksin äkkiä neljä kerrosta alaspäin luokkakavereiden huoneeseen "Please, you must come now, right now!". Mentiin ylös ja sanoin, että avatkaa ovi ihan varovasti. Ja arvatkaa mikä siellä oli?? Pulu!!!! Kyllä, ihan oikea, elävä harmaa pulu!!! Ja kun oven aukasi, sehän rupesi räpyttelemään ikkunaa vasten, niin vähemmästäkin säikähtää puolikuoliaaksi! Mutta onneksi nämä kaverit oli sankarillisia ja ne menivät huoneeseen, aukoivat ikkunat ja hätistivät pulun pihalle. Ja pulukin oli ystävällinen, paskoi vaan kolmesti työpöydälle.. Mistä tämä pulu sitten ilmestyi, niin olin jättänyt ikkunan kokonaan auki, kun läksin kouluun ja puluilla on tapana istuskella ikkunalaudalla, niin ilmeisesti tämä yksilö oli päättänyt tulla peremmälle tutustumaan.. Mitä tästä opimme? Emme jätä ikkunoita apposen auki!

Meillä meni viime viikolla helleraja rikki ensimmäistä kertaa ja perjantaille lupaa jälleen 26 lämmintä. Jotenkin tuntuu väärälle olla shortsit ja tpaita päällä huhtikuussa, niiden aikahan on vasta kesäkuussa! Ostin kesän ekat mansikatkin viime viikolla, mutta vaikka ne näyttivät herkullisille ja tuoksuivatkin oikealle, oli niiden koostumus ja maku ei niin hyvä. Eli ehkä vielä kuukausi on syytä odottaa, jotta saadaan ihan oikeita, puolalaisia ulkomansikoita. Mutta on kyllä mukavaa, kun puut on ruvenneet vähän kerrassaan vihertämään ja ruohikotkin olisi syytä jo leikata ensimmäisen kerran. Laidunkausi on siis jonkun verran pitempi täällä, kun mitä Suomessa.

Näkymä anatomian luentosalista (tosi sulosia kilejä ja karitsoja, onpahan myös laama ja alpakkakin!)

Kesän ekat mansikat

Kuva viikonlopulta


Ensi viikolla on vappu, mekin juhlitaan sitä. Täällä on myös 3.5 jokin juhlapäivä, joten meille annetaan myös 2.5 vapaaksi, joten saadaan vähän pitempi viikonloppu. Mikä on kyllä loistava juttu, kun on taas niin paljon luettavaa koulua varten. Harmillista on, että täällä munkit on tosi pahoja, täytyy ehkä pistäytyä Saksassa, kun siellä on paljon parempia. Tai sitten odottaa suosiolla juhannukseen, silloin olen jo tilannut rahkapullia, mansikkakakun, lohta, uusia perunoita ja tottakai grillikyljyksiä :)

Vielä en tiedä tarkkaa päivää milloin tulen Suomeen, mutta infoan siitä sitten heti kun tiedän. Toivottavasti ennen juhannusta kuitenkin. Ja sitten olen kaakon kulmalla ensimmäiset pari viikkoa. Vappuvapaan jälkeen varmaankin sovitaan kaikki kokeet ja tentit, ja sitten pystyn teille infoilemaan aikatauluja ja voidaan ruveta suunnittelemana kesää! Tänä kesänä ei olekaan pakollista harjoittelua, mutta ensi vuonna olisi maatilaharjoittelu ja taitaa olla myös teurastamoharjoittelu, mutta ne on sitten tosiaan vasta vuoden päästä huolena.

Toivottavasti lumet lähtee teiltäkin ennen vappua, tai ainakin vähenee huomattavasti ja tulee kunnon terassikelit! Ja toki jos säät ei suosi siellä, niin täällä ne näkyy ainakin suosivan, tervetuloa ;)

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kevään odotusta vain


Tämä kuva kertoo kaiken oleellisen niin minun kuin muidenkin eläinlääkisopiskelijoiden elämästä. Pääsiäinen tuli niin hyvään saumaan, siinä oli 4 päivää aikaa olla nenä kiinni anatomian ja biokemian muistiinpanoissa kiinni.





Tämä kuva sitten kertoo minun elämästä 5 vuoden päästä :)

Pääsiäisenä jopa harmitti olla täällä, kun kuulin millaiset upeat kevätsäät sielläpäin oli ollut, norjalaisetkin kun palasivat parin päivän lomalta takaisin, olivat saaneet väriä kasvoihinsa. Meillähän pääsiäisenä tuli paikkapaikoin 30cm lunta, mikä sitten katkoi sähköjä ja kaasuja.. Lumi pääsiäisenä täällä seutuvilla on aivan ennen kuulumatonta. Esimerkiksi viime vuonna joku ylempiluokkalainen oli polttanut olkapäänsä auringossa maaliskuun puolessa välissä. Nyt vaan saa kaivaa välihousut esille joka päivä. Tänään itse asiassa aurinkokin näyttäytyy ensimmäistä kertaa varmaan kuukauteen. Ja jospa se nyt lopultakin kevät tulisi, ainakin ensi viikolle lupailee 15 asteen lämpötiloja. Mutta en usko, ennen kuin näen ja koen!

Saksan konferenssin jälkeen kirjoittelin teille jotakin kuolaimista yms ja nyt löysin netistä tuollaisen erinomaisen kuvan. Eli ylemmässä kuvassa esitetään hevosen pään hermostoa, mistä hermoja tulee tuohon pään pinnalle ja miten ne kulkevat ihon alla ja ennen kaikkea miten suitset vastaavat niihin. Tuosta  ylemmästä kuvasta uupuu eräs tärkeä hermo tuolta alaleuasta, joka on näkyvissä tuossa alemmassa kuvassa. Ja tuo alaleuan hermo on hyvin tärkeä, sen ulostuloaukko on sellaisessa kohdassa, että siihen kyllä huonosti sovitetut turparemmit ja kankiketjut saattavat vastata helpostikin. Suosittelen kaikkia tutustumaan ajan kanssa tämän herran fb sivuihin Manolo Mendez Dressage Valtavasti erinomaisen hyviä juttuja, mutta tottakai niinkuin kaikessa, muistakaa myös kyseenalaistaa ja miettiä ja soveltaa omalle ja oman hevosen kohdalle. Noilta sivuilta löytyy myös juttua noihin pään hermoihin liittyen.






Nyt takaisin kirjojen pariin, jotta saan tentit läpi ja pääsen aikanaan kesän viettoon Suomeen! Pidetään peukkuja, että kevät tulee niin sinne kuin tännekin!

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Ensimmäiset tikit!

Meillä oli eilen illalla ompelukerho. Siis norjalaisilla on joku opiskelijärjestö, niin ne järjestää erilaisia tapahtumia ja nyt ne organisoi ompelukerhon. Ei siis ristipistoja vaan harjoiteltiin tikkien tekoa porsaan palasiin ja sitten lopuksi iv-kanyylin laittoa toistemme käsiin. Ja oli ihan tosi mukavaa! Opettajina meillä oli pari viimesen vuoden norjalaista lääkisopiskelijaa.

Elämäni ensimmäise tikit!


Minusta aika kauniita tikkejä ensikertalaisen tekemäksi! Yhteensä 15kpl tälläisiä perustikkejä ja sitten 8kpl sellasia ihon alle tehtäviä "kauneuskirurgin" tikkejä. Ne ei kyllä onnistu ihan kauheen hyvin, haava pysyi vähän liiankin tiukasti kiinni ;) Tipan laitto ei sitten ollutkaan ihan niin mukavaa. Lupauduin ensin olemaan uhrina yhdelle luokkalaiselle, vaan minun suonet on tosi pienet ja syvällä, niin eihän se suonta löytänyt ja melkein pyörryinkin, kun se kaiveli kämmenselkää.. Yksi ihan totaalinen pyörtyminen sattui ja yksi niin koominen tilanne, kun eräs luokkakaveri pelkää aivan suunnattomasti neuloja, siis kun häneen pistetään, niin sitten kun oli hänen vuoro olla uhrina, jo ennen kuin neula oli ihossa kiinni, hän jo rupesi kiljumaan. Siitä olisi pitänyt älytä ottaa video, se oli jotenkin niin koominen tilanne! Toinen pitää nenästään kiinni ja kiljuu! :)

Eilen oli jotenkin muutenkin aivan hurja päivä, ensin opiskeltiin 10h tuntia biostatistiikkaa putkeen ja sitten vielä se 4h ompelukerhoa, niin kun illalla 11 aikoihin tuli kotiin, ei tarvinnut enää miettiä mitä tekisi kotona. Tuo biostatistiikan proffa tulee Varsovasta, niin tehtiin sitten koko kurssi parissa päivässä putkeen. Mutta onneksi oli tosi hyvä opettaja, sai niinkin kuivan aineen kuin statistiikka tuntumaan mielenkiintoselle. Vaan toki kyseinen kurssi on aika turha näin ekana vuonna, paljon järkevämpi olisi siellä loppupuolella, kun tutkimusta rupeaa tekemään.

Sen kummempaa täällä ei viikossa ole tapahtunut. Talvi pitää meitä vaan otteessaan, keväästä ei tietoakaan.



Joitain kuvia viime vuodelta nähtiin, niin maaliskuun puolessa välissä jo pellot vihersivät viime vuonna.. Kun olen luullut, että ilmasto lämpenee, vaan ei tämä tunnu siltä!

Nyt tuli mieleen, että minun on pitänyt teille päivitellä taas näitä Puolan kummallisuuksia. Luiza, se brassi, osti uuden iPhone 5:n ja sehän käyttää sellaista nano-sim korttia. Mutta, tästä 700 000 asukkaan kaupungista ei löydy nano-sim kortteja.. Jokainen operaattori saa niitä silloin tällöin muutamia ja ne menee suoraan ns. sopimusasiakkaille eikä siis prepaid-asiakkaille riitä niitä. En vain pysty ymmärtämään miten jotkut sim-kortit voivat olla niin kortilla, ettei niitä ole kaikille halukkaille! Onneksi netistä löytyi ohjeita miten tavallisesta kortista voi leikellä nano-simin. Tuo iPhonen nano-sim ei vaan ole ohjeiden mukainen.. Mutta tämä episodi oli erinomainen opetus elämästä täällä; mikään ei ole koskaan varmaa täällä..

Sen verran vielä pakko mainita, kun toin joskus Suomesta meidän kansallisjuomaa eli salmiakki kossua pullollisen kuin myös Panadol hot juomia flunssaa varten. Tarjosin joskus Luizalle salmaria ja kyllähän hän irvisteli, kun maku tuli suuhun asti. Ja nyt kun hälle meinasi flunssa iskeä, tarjosin sitten Panadol hottia, niin nyt hän on sitä mieltä, että Suomi on joku kidutuslaitos, kun siellä kaikki on niin karmean makuista! :) Onkohan meillä suomalaisilla jotenkin erikoinen makuasti??

Loppuun vielä kuva luurangosta, joka tuli vastaan yhdessä koulun rakennuksessa. Ehkä emu rodultansa? Tai strutsi? Lintujen anatomia on vasta ensi vuonna ohjelmassa ;)




lauantai 16. maaliskuuta 2013

Konferenssin antia

Pahoittelen suuresti, että en viikolla heti raportoinut konferenssista. Pitäisi päivään saada pari tuntia lisää, niin ehkäpä sitten riittäisi kaikkeen aikaa..

Tämän vuotinen konferenssi oli oikein hyvä, se oli paljon käytännönläheisempi, kuin viime vuonna ja sieltä sai paljon uusia ajatuksia kotiin viemiseksi ja haudottavaksi. Mukaan tarttui uusia työkaluja, mm. uusi sähköraspin varsi. Tänä vuonna oli useammassa puheessa jollain tavalla rauhoittamisesta puhetta ja kyllähän siellä selväksi kävi, että suomalaiset eläinlääkärit rauhoittavat ihan eritavalla kuin saksalaiset tai itävaltalaiset kolleegansa. He käyttävät huomattavan paljon suurempia annoksia rauhoittavia kuin suomalaiset ja heillä on useita eri aineita käytössä ihan joka päiväisissä toimenpiteissä, tyyliin oreille, varsoille, vanhoille, kielellä leikkijöille yms omat lääkkeet/sekoitukset. Ja eräskin rauhoittava, jota Suomessa käytetään erittäin paljon, on jätetty mm. Hannoverin eläinlääketieteellisen käytöstä lähes pois, koska he ovat tutkineet sen aiheuttavan pään heiluttelua hevosille. Vaan pääasiahan se kai on, että jollain tavalla hevonen rauhoittuu enkä siis sano, että joku tavoista olisi oikea tai väärä, vaan jokainen tekee parhaaksi näkemällään tavalla.

Lauantaina siellä luennoi eräs italialainen eläinlääkäri ja hän kertoi tekevänsä yhteistyötä mm. erään brasilialaisen eläinlääkärin kanssa. Pyysin sitten Luizaa, meidän luokan brasilialaista, googlettamaan tämän brassieläinlääkärin, niin hän on Luizan hyvän eläinlääkäriystävän ystävä ja hänen sivuilta sitten kävi ilmi, että hän taas puolestaan tekee paljon yhteistyötä Warwickin, minun opettajani kanssa. Eli maailma on oikeasti aika pieni paikka.

Teitä kiinnostavia ja hyödyttäviä aiheita oli sunnuntai iltapäivällä, kun puhuttiin kuolamista ja niiden vaikutuksista. Puhujina on eläinlääkäreiden lisäksi western-ratsastuksen useampi kertainen maailmanmestari, valjakkokuski ja Sprengeriltä joku mies. Eli asiantuntemusta oli ihan riittävästi. Ja mitä sieltä voisin teille sanoa:
- Kaikki painottivat samaa: Jokainen kuolain on juuri niin vahva kuin käsi, joka pitää ohjista kiinni!!
- Jos nivelkuolain on sopivan paksu kyseiseen suuhun, se ei ole kitalakeen kiinni. Ohjista vedettäessä kuolain kääntyy kohti kieltä.
- Western-ratsastajan mukaan uolain pitäisi aina valita hevosen (ja ratsastajan) koulutustason perusteella ja kuolaimen pitäisi "kehittyä", kun hevonen kehittyy. Aloitetaan nivelellä (Myler hyvin suosittu) tai sidepullilla (kaksikätinen ratsastus). Hampaiden vaihdon aikaan hän vaihtaa bosal-suitset (eräänlainen hackamore) tai jatkaa sidepulleilla. Kun ruvetaan opettelemaan yksikätistä ratsastusta, nivelet vaihdetaan pienivipuisiin niveliin. Ja sitten lopulta otetaan käyttöön oikeat länkkäkuolaimet.
- Hevoselle miellyttävin olisi, kun tavallisen nivelkuolaimen se ns. keskusrengas, jossa suupalat yhtyvät, olisi samanpaksuinen kuin suupalat, ei siis paksumpi, niinkuin monesti tahtoo olla
- Ylä- ja alaleuan välissä oleva rako on noin 30mm korkea, kieli täyttää siitä suurimman osan, joten paksu kuolain ei sinne yksinkeraisesti mahdu
- Kun hevosen suu ja huulet on levossa, pituus huulien kärjestä suupieleen on esim. 10cm. Kun laitetaan kuolain suuhun, pituus kasvaa 14cm. Ja kun vedät ohjista, jopa 17cm. Eli venytystä tulee, kipettyykö sen pään lihakset?
- Hevosen pitäisi pystyä jauhamaan, kun sillä on suitset päässä remmit kiinnitettyinä eli 2 sormea on mahduttava hyvin turvan ja leukaremmin väliin!
- Pitkä kuolaimen vipuvarsi tuottaa pieniä vihjeitä suussa ja taas toisaalta lyhyt varsi suuria muutoksia. Eli rauhottomalle kädelle ennemmin pitkä kuin lyhyt vipuvarsi.
- Sprenger suosittelee kuolaimen paksuudeksi 16mm ja 18mm
- Pyörivällä renkaalla olevia kuolaimia suositellaan rauhattoman käden omaavalle ratsastajalle, sillä se ei aiheuta minkäänlaista vipuvaikutusta, kun taas kiintonainen kuolain käy vain rauhalliselle kädelle
- Tavallisissa nivelissä toinen suupaloista on hieman pidempi (keskirenkaan takia), joten se saattaa aiheuttaa toispuoleisuutta ja ehkä olisi hyvä vaihdella kuolainta niin, että pitempi puoli on välillä toisella puolen ja välillä toisella puolen. Tai ostaa Sprengerin Turnado kuolain ;)
- Pelhamit ja muut vipukuolaimet aina kahdella ohjella ja leukaremmillä (45 asteessa). Vaikuttavat niskaan ja alaleukaan alahuulen, alaleuan ja 06 hampaiden lisäksi
- Jos käytät ns. B-rengasta tai 3-rengas kuolainta, muista että ne tuo painetta myös niskaan. Ja kaikilla niskaan painetta aiheuttavilla kuolaimilla pitäisi muistaa, että kun pää tulee oikeaan asentoon, niin (ala)ohjasta pitäisi löysätä, jotta niskan paine hellittää.

Mutta kukaan ei osannut antaa viisasten kiveä, eli mikä kuolain sopisi jokaiselle hevoselle ja ratsastajalle. Eikä sellaista tietysti olekaan, sitä täytyy vain kokeilla ja etsiä ja miettiä myös ratsastajaa, että millainen hän on, millä tasolla, millainen tasapaino, millaiset kädet.

Se siitä konferenssista. Sen verran reissusta haluan mainita, että saksalaisissa vuokra-autoissahan on se hyvä puoli, että ne on aina täydellisesti varusteltuja, ainakin sieltä paremmasta päästä olevat autot. Jos joku on hankkimassa uutta autoa, niin voin suositella lämpimästi lisävarusteena ainakin saksalaisiin autoihin saatavaa liikennemerkkien lukujärjestelmää. Onhan se niin mukava ajella, kun auto lukee liikennemerkit = nopeusrajotukset ja kertoo sinulle, mikä rajoitus on. Itse ainakin tykkään katsella maisemia tai puhua puhelimessa tai ihan vain ajatella jotain, niin monesti jää rajoitukset huomaamatta. Sen lisäksi tuossa autossa oli systeemi, joka heijastaa mm. nopeuden, rajoitukset, integroidun navigaattorin tuulilasin etuosaan eli ei tarvitse irrottaa katsetta irti tuulilasista. Sekin oikein kiva lisävaruste, mutta huomasin, että näin lyhyelle ihmisille oli vähän hankala, kun heijastus oli niin matalalla, että ei tahtonut kurottelematta nähdä niin alas. Mutta siis kokeilun arvoinen sekin!

Viime viikolla teillekin kehuin miten lämmintä ja kesäistä meillä oli. Tällä viikolla tuli taas lunta.. Huomenna pitäisi nousta plussalle ja pysyä siellä eli jospa nyt lopultakin kevät alkaisi tulla! Pari koetta ensi viikolla tiedossa, mutta niiden pitäisi mennä hyvin. Torstaina meillä on koko päivän aamu 8 ilta 6 asti biostatistiikkaa. Jo valmiiksi tunnen, kuinka silmät painuvat kiinni sen päivän aikana usemman kerran.. Mutta ehkäpä se siitä!

Olen tässä pari päivää lueskellut uutisia sieltä teiltäpäin, erityisesti tästä veronkiertäjä ministeri Hautalasta. En voi ymmärtää, millä tavalla kansanedustajilla ja ministereillä voi olla ihan eri laki kuin muilla kansalaisilla. Kun aloitin yritystoiminnan pari vuotta sitten, hyvä että ennätin Suomeen, kun verottaja jo laittoi kirjeen "yrityksenne on valittu erikoistarkkailuun harmaan talouden osalta". Ja ministeri, joka jää kiinni pimeästä työvoimasta, saa ja kehtaa jatkaa virassaan! Joku täytyy olla todella pahasti pielessä Suomessa ja kansan"edustaja"laitoksessa..

Se politiikasta, ottaa vaan suunnattomasti päähän tuollainen eriarvoisuus! Mukavaa kevään odotusta sinnekin, hirmuyöpakkasia ollut siellä. Loppuun vielä kuva meidän anatomian proffasta, kun se operoi hevosen suolistoa. En tiedä yhtään mikä hevosella oli vikana, mitä sille tehdään, mutta kuva oli minusta hyvä. Se siis esittää hevosen paksusuolta, en ollut arvannutkaan, että se olisi noin suunnattoman iso möhkäle!





lauantai 2. maaliskuuta 2013

Kevään tuulahdus

Haa, meille tuli lopultakin kevät! Joku ihmeellinen takatalvi piti Wroclawia otteessaan, lunta satoi viikon putkee, mutta nyt ne on lopultakin kaikki poissa ja meillä näyttää tältä

2.3.2013
Ensi viikolle lupailee +15 lämpötiloja. Ja joku vielä ihmettelee, miksi valitsin Wroclawin Helsingin sijasta :)

Pari viikkoa uutta lukukautta takana, niin nyt on jo jonkinlainen käsitys uusista aineista. Histologian, puolan ja biokemian opettajat saivat lomalla päähänsä, että joka viikko pidetään pikkuinen koe, "just for fun", mulla on kyllä hieman eri käsitys hauskasta. Mutta toisaaltahan se on hyvä, kun joutuu opiskelemaan koko ajan. Esimerkiksi kun biokemiassa joka viikko luennolla tulee muutama tuollainen alla oleva molekyyli ulkoaopeteltavaksi, niin sillon koetta edeltävänä iltana, jos näitä yrittää vaikkapa 20 painaa mieleen, voi olla aika epätoivoista muistaa jokaisen kaksoissidoksen paikka.

Hemi - sitoo happea mm. hemoglobiinissa

Genetiikka vaikuttaa teorian osalta tosi kinkkiselle, mutta käytännön labrat taas puolestaan tosi mielenkiintoisille. Päästään risteyttämään hedelmäkärpäsiä, tekemään niille erilaisia testejä ja sitten lopulta tutkimaan ihan koiran DNAta ja jotain niiden perinnöllistä silmäsairautta.

Biokemia on tosiaan vaan molekyylien ulkoaopettelua, vielä parin viikon jälkeen ei vaikuta mitenkään ylitsepääsemättömälle, tokihan se koko ajan vaikeutuu. Tällä viikolla oli tosiaan eka pikkutesti, josta voi saada yhden pisteen välitenttiä ajatellen, mutta se ei kuulostanut menneen kaikilla ihan putkeen. Saa nähdä kuinka proffa on kiukkuinen. Ja kun peruskemian kurssilla ihmiset sai uusia noita pikkukokeita useampaankin otteeseen, jotta he sai kerättyä pisteitä, ja nyt ei saakkaan, niin voi tulla ongelmia. En yhtään ihmettelisi, vaikka kesällä joku jäisi joukosta kokonaan pois.

Biologia on melkolailla tylsää, opiskellaan pääasiassa selkärangattomia, kun selkärangalliset tulee tässä vuosien saatossa muutenkin tutuiksi. Mutta se bilsan osasto on tosi mielenkiintoinen, siellä on vaikka mitä hienoja otuksia säilöttyinä purkkeihin ja seinille. Täytyisi hoksata ottaa kuvia joku kerta. Agronomia ja ympäristönsuojelu on myös ihan hömppää, mutta erityisen pöljää on tietotekniikka. En ymmärrä, mihin ihmeeseen mun pitää tietää mitenkä tehdään nettisivut tai kaikki ne muut koodauskuviot, joita joudutaan opiskelemaan! Jos tarvitsen jotain tuollaista, lienee paljon helpompi teettää ne jollain ammattilaisella, kuin yrittää ruveta itse väsäämään. Mutta tietotekniikka on yksi niitä ns. pakollisia aineita, jotka Puolan hallitus on määrännyt kaikille korkeakouluopiskelijoille pakolliseksi.

Ensi viikonloppuna on se IGFP:n konferenssi Saksassa. IGFP tuossa on ihan linkki sinne yhdistyksen sivuille ja ohjelmakin, jos jotakuta kiinnostaa. Ohjelma on toki englanniksi, mutta sivut on muuten saksaksi. Googletranslator on oiva vehje, jos haluaa kääntää eikä saksa ole kauhean sujuva. Laittelen sitten varmaan konferenssin jälkeen viikolla päivitystä, että mitä sieltä jäi käteen. Toivottavasti siellä olisi hyviä kauppiaita, muutama uusi työkalu olisi ajatuksissa kesää varten. Pari hevosta kaipailisivat sellaista spesiaalisähköraspia, mutta se varmaan pitää tilata suoraan Jenkeistä valmistajalta, ei varmaan tuolla ole kellään niitä myynnissä. Mutta katsellaan.

Törmäsin jonkun puolalaisen klinikan fb sivuihin Klinikka ja siellä oli mielenkiintoinen tapaus kuvina

Mitähän on tapahtunut?
Sama kieli parantuneena
Eli pitäkää kieli keskellä suuta ja suu kiinni!

Mukavaa talvimyrskyä :)