sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kevään odotusta vain


Tämä kuva kertoo kaiken oleellisen niin minun kuin muidenkin eläinlääkisopiskelijoiden elämästä. Pääsiäinen tuli niin hyvään saumaan, siinä oli 4 päivää aikaa olla nenä kiinni anatomian ja biokemian muistiinpanoissa kiinni.





Tämä kuva sitten kertoo minun elämästä 5 vuoden päästä :)

Pääsiäisenä jopa harmitti olla täällä, kun kuulin millaiset upeat kevätsäät sielläpäin oli ollut, norjalaisetkin kun palasivat parin päivän lomalta takaisin, olivat saaneet väriä kasvoihinsa. Meillähän pääsiäisenä tuli paikkapaikoin 30cm lunta, mikä sitten katkoi sähköjä ja kaasuja.. Lumi pääsiäisenä täällä seutuvilla on aivan ennen kuulumatonta. Esimerkiksi viime vuonna joku ylempiluokkalainen oli polttanut olkapäänsä auringossa maaliskuun puolessa välissä. Nyt vaan saa kaivaa välihousut esille joka päivä. Tänään itse asiassa aurinkokin näyttäytyy ensimmäistä kertaa varmaan kuukauteen. Ja jospa se nyt lopultakin kevät tulisi, ainakin ensi viikolle lupailee 15 asteen lämpötiloja. Mutta en usko, ennen kuin näen ja koen!

Saksan konferenssin jälkeen kirjoittelin teille jotakin kuolaimista yms ja nyt löysin netistä tuollaisen erinomaisen kuvan. Eli ylemmässä kuvassa esitetään hevosen pään hermostoa, mistä hermoja tulee tuohon pään pinnalle ja miten ne kulkevat ihon alla ja ennen kaikkea miten suitset vastaavat niihin. Tuosta  ylemmästä kuvasta uupuu eräs tärkeä hermo tuolta alaleuasta, joka on näkyvissä tuossa alemmassa kuvassa. Ja tuo alaleuan hermo on hyvin tärkeä, sen ulostuloaukko on sellaisessa kohdassa, että siihen kyllä huonosti sovitetut turparemmit ja kankiketjut saattavat vastata helpostikin. Suosittelen kaikkia tutustumaan ajan kanssa tämän herran fb sivuihin Manolo Mendez Dressage Valtavasti erinomaisen hyviä juttuja, mutta tottakai niinkuin kaikessa, muistakaa myös kyseenalaistaa ja miettiä ja soveltaa omalle ja oman hevosen kohdalle. Noilta sivuilta löytyy myös juttua noihin pään hermoihin liittyen.






Nyt takaisin kirjojen pariin, jotta saan tentit läpi ja pääsen aikanaan kesän viettoon Suomeen! Pidetään peukkuja, että kevät tulee niin sinne kuin tännekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti