sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Päätös

Pitkään mietin ja harkitsin asiaa, lähteäkö opiskelemaan eläinlääkäriksi vai jäädäkö tekemään hammasteknikon töitä. Päätös ei ollut helppo, mutta nyt se on siis tehty; lähden opiskelemaan eläinlääkäriksi. Päätökseen vaikutti hyvin paljon se, että kun vastaan tuli ei-ihan niin-rutiinitapauksia, kuten vaikkapa kaksoishammas tai paha saksipurenta tai pahoja diastemoja, ei ollut oikein ketään, kelle ohjata potilaita jatkohoitoon. Opinnot alkavat 18.9.2012 ja kestävät 5,5 vuotta. Opiskelumaa on Puola ja kaupunki Wroclaw. Suomeen en ole ikinä edes hakenutkaan. Opiskelukieli on englanti, mutta enemmän opinnoista myöhemmin. Hampaita on tarkoitus hoitaa myös Puolassa, kunhan saadaan opinnot rullaamaan ensin. Alustavasti on puhuttu, että saan työskennellä koulun klinikalla ja parilla läheisellä yksityisklinikalla.

Suomessa käyn raspaamassa hampaita joululomalla, lukukauden vaihtuessa helmi-maaliskuussa ja sitten kesän ajan aivan normaalisti. Joka paikkaan kun ei noilla lyhyillä joulu- ja ns. hiihtolomilla ennätä, niin hieman täytyy paikkoja sitten valita missä olen milloinkin. Näistäkin ilmoittelen täällä blogissa sitten lähempänä. Mutta kunhan tämä 5,5 vuotta selvitään, niin sitten pystyn tarjoamaan myös niille erikoisille ja haastavillekin tapauksille apua ihan loppuun asti. Tarjolla on (siellä kaukana) tulevaisuudessa myös erilaisia kuvantamispalveluita ja erilaisia kirurgisia hammasoperaatioita. Uskoisin, että tulevaisuus näyttää hyvälle ja hampaita tosiaan haluan hoitaa sitten myös valmistumisenkin jälkeen.

Seuratkaa blogia, pyrin tänne kirjoittelemaan kuulumisia ihan opiskeluista yleisesti mutta myös noista Suomen lomien raspauskuvioista. Mukavaa talven odotusta kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti