perjantai 17. toukokuuta 2013

Ei vieläkään

Ihan ensimmäiseksi, joudutte odottamaan ensi viikkoon tietoja minun kesäsuunnitelmista. Suurinpiirtein tenttien ajankohdat on selvillä, mutta kun laivalippu pitää ostaa soittamalla ja vasta alkuviikolla olen kotona päiväsaikaa. Mutta ensi viikolla 100% varmuudella!

Viimeiset viikot näyttävät siis todella, todella hektisille, pari-kolme tenttiä joka viikko. Ja nyt tähän väliin haluan kehua suomalaista lukiosysteemiä ja erityisesti sen koeviikkoja. Uskoisin, että vielä nykyäänkin jakso päättyy koeviikkoon, jossa on perättäisinä päivinä kokeita ja joskus samana päivänäkin. Nimittäin norjalaisilla tälläistä systeemiä ei ole ja se aiheuttaa minulle harmaita hiuksia, he kun eivät voi lukea kuin yhteen tenttiin kerrallaan. Esimerkki: ke biokemia, pe biologia, seuraava ti anatomia. Ensin he lukevat biokemiaa keskiviikon tenttiin asti. Sitten he alkavat lukemaan biologiaa ke-pe. Vasta perjantaina biologian tentin jälkeen voi alkaa lukemaan anatomiaa. Tämä siis rajaa pois tentit peräkkäisinä päivinä.. Ja kun meitä on 15 ja yleensä 3 haluaisi tehdä tenttejä mahdollisimman pian pois, niin loput 11 muodostaa yhtenäisen rintaman, jonka kanssa olo on kuin tyylimyllyjä vastaan yrittäisi taistella.. Pakko myöntää, muutaman kuukauden ero näistä tyttösistä tekee kyllä todella hyvää, nyt meinaa jo välillä ruveta niin paljon ahdistamaan. Samoin kuin pikkasen tämä puolalaisten haluttomuun puhua englantia. Eräänä päivänä menin suuren kauppakeskuksen apteekkiin kysymään haavanpuhdistusainetta, englanniksi. Neljä työntekijää väitti, ettei puhu englantia. Ja kun ei ole ensimmäinen kerta.. Tiistaina kanadalainen kolleega, joka puhuu sujuvaa puolaa, kysyi, että olenko jo hakenut huonetta ensi vuodelle, keskiviikkona on deadline. En ollut kuullutkaan asiasta, mutta tokihan asuntolassa oli asiasta kertovia puolankielisiä lappusia joka puolella.. Onko niin vaikea laittaa tekstiä vaikka googletranslatoriin, kyllä se ymmärrettävästi kääntäisi.

Ainut positiivinen ja piristävä asia on tämä upea sää. Jo pari viikkoa on lämpötila pyörinyt siellä 25 kieppeillä. Olen kuullut ja myöskin lehdistä vilkuillut, että jopa teilläkin on ollut upeita kesäkelejä! Toivon vain, ettei nämä helteet jää kesän ainoiksi ja sitten varsinaisen kesän vain sataa vettä, niinkuin jotkut ovat ennustaneet. Olisi ainakin kesäkuun lopulla heinäpoutaa jonkun aikaa. Mutta turha kai murehtia etukäteen.

Tällä viikolla anatomiassa sitten saatiin eteen mytty suolia. Siinä oli siis pallea, maksa, vatsalaukku, ohut- ja paksusuoli, munuaiset, perna ja haima samassa mytyssä. Ja kun se oli koirasta irrallaan, niin pitihän sitä hetken aikaa pyöritellä. Ja miten ihmeessä sieltä kasasta mitään löytää, kun ne ovat paikallaan koirassa tai muussa elukassa? Ohutsuoli on pitkä, voi hyvänen aika se on pitkä jopa koiralla, ja niin sykkyrällä. Mieskoirassa oli mielenkiintoista kivesten kulkeutuminen vatsaontelon sisältä kanavan kautta kivespusseihin, nyt paljon paremmin ymmärtää kun puhutaan, että kives/kivekset eivät ole laskeutuneet. Ja löydettiin narttu, jolla oli kohtu paikallaan, mikä oli myös aika kiinnostavan näköinen, munasarjoineen kaikkineen. Muista elimistä ei oikein ole juuri mitään sanottavaa, ainakaan kun ne oli tuolla formaliinissa haudottuina. Mutta hienosti elimistö on suunniteltu, en edes näin insinöörinä olisi osannut tehdä parempaa rakennelmaa!

Keskiviikkona oli biokemian tentti, aiheena elektroninsiirtoketju, sitruunahappokierto ja yleensäkin energian tuotanto soluissa. Ja olipahan vaikea koe! Taas tuli todistettua, että monivalintakysymykset on kaikkein pahimpia. Saapahan nähdä miten se meni, en kyllä jaksa uskoa, että kovin montaa loppupistettä siitä kertyi mulle. Ja melko varmasti yli puolet sen reputti. Vielä yksi biokemian tentti olisi kesäkuussa, aiheena sokeriaineenvaihdunta. Pitäisi ruveta opettelemaan ulkoa reaktioita sinne, jospa tänä viikonloppuna.

Viime viikonlopulla oli se Juwenalia eli opiskelijabileet. Meillä oli lopulta vain torstai vapaata niiden takia, mutta eihän se mitään haitannut. Ensimmäisessä videossa on perjantainen "Projekt PIWO" eli "projekti Olut". Video on viime vuodelta koska tältä vuodelta en löytänyt yhtä hyvälaatuista.

Projekt Piwo

Tuo on minusta toteutettu aika hauskasti eli missä tuo "esitys" tapahtuu on valtava opiskelija-asuntola, joka toimi festarialueena silloin Juwenalian aikana. Liekkö noihin jokaiseen huoneeseen sitten viety joku valo, joita ohjaillaan ja saadaan tuo aikaan. Laulussa lauletaan "rakastan olutta", ja kaikki kyllä kehuu puolalaista olutta. Projekt Piwo on Juwenalian aikaan suurimmissa kaupungeissa, ei ainostaan Wroclawissa. Ehkäpä joku innostuu lentämään ensi vuonna Juwenalian aikaan vaikkapa Varsovaan?

Ja tässä sitten lyhyt videonpätkä varsinaisesta Juwenaliasta Juwenalia 2013

Joku tiesi kertoa, että Juwenalian aikana täällä on 300 000 opiskelijaa. Niinkuin videostakin näkee, niin keskusaukiokin oli aivan täynnä, useampi kymmenentuhatta oli pelkästään tuolla Rynekillä vastaanottamassa kaupungin avaimia. Varsinaiset bileet, siis se festarialue, tai yksi niistä, oli reilun kilometrin päässä olevalla asuntola-alueella, siis tuolla missä Projekt Piwokin kuvattiin. Onni oli, etten asunut lähempänä, olisi ollut ankeaa koettaa kolme päivää opiskella siinä musiikinpauhussa.

Nyt tuo biletysmoodi jäi päälle näille ihmisille, tänään on Arkanalia eli naapuriopiskelija-asuntolan omat festarit, sinne eilen esiintymislavaa virittelivät. Huomenna on beach partyt koko päivän jossain rannalla. Missä välissä ne opiskelee?

Mutta nyt tämän opiskelijan täytyy lähteä aamupalalle ja sitten koulua kohden! Ensi viikkoon, älkääkä polttako nahkojanne ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti